tiistai, marraskuu 25, 2003

Seuraavaksi maailman-cupiin Kontiolahdelle

Viime viikonloppuna julkaistiin maailman-cupin joukkueet Kontiolahden katsastuskisojen jälkeen. Naisten joukkue on: Eija Salonen, Outi Kettunen, Anita Hakala, minä ja Hanna Saarenpää. Miehet: Vesa Hietalahti, Paavo Puurunen, Timo Antila, Mika Kaljunen ja Mikko Uusipaikka. Varalla miehissä on Ville Kotikumpu.
Viime viikonlopun kisat ei onnistuneet ihan odotuksieni mukaisesti. Launtaina taisin valita väärän suksen ja sunnuntaina en saanut oikein lämmintä millään ennen lähtöä. Niinpä sitten olin aika jäässä ensimmäisen laskun jälkeen. Mutta onneksi loput ammunnat ensimmäisen makuun katastrofin jälkeen menivät ihan jees.
Ensimmäinen mc startti olisi siis ensi viikon torstaina. Oikeastaan aika jännää hiihtää kotistadionilla mc-kisa! Tällä viikolla olisi tarkoitus vähän reenaillakin, että jaksaa kilpailla 3 viikkoa. Ja tietenkin joulukuussa pitää reenailla kisojen välipäivinä, että jaksaa kisata lopputalvenkin.
Kisoja odotellessa,
Mehis

keskiviikko, marraskuu 19, 2003

Ensimmäiset kisat takana

Kahden ja puolen viikon Lapin leiri takana. Viimeiset päivät olivat jo aika raskaita. Viikonloppuna olivat myös ensimmäiset ampumahiihtokisat Oloksella. Ammunnan osalta ei paljon paremmin olisi voinut mennä. Launtain pikakisassa ammuin 0+0 ja sunnuntain takaa-ajossa 0+0+1+0. Launtain pikakisassa hiihdin kuitenkin makuun jälkeen yhden sakkokierroksen! Viimeinen laukaus oli reunaosuma, eikä se kaatunut heti. En siis vain huomannut, että laikka oli kaatunut sinä aikana, kun tein lähtöä ampumapaikalta. Kaikkea siis taas sattuu ja tapahtuu! Launtain kisassa olin suomalaisista 4. ja sunnuntaina 3. Hiihto oli aika tervan juontia. Koko kroppa oli todella väsynyt. Toivottavasti jossain vaiheessa herkistyy!!!
Oloksen leiri oli muuten ihan onnistunut. Tavallisen leiriohjelman lisäksi tuli taas keksittyä jos jonkilaista ajanvietettä. Takkaa tuli lämmitettyä ja savustettua kämppää!! Myös perinteiset lettukestit järjestettiin ja syötiin kansainvälisiä päivällisiä. Pojilla oli muotinäytös ja kaikenlaista muuta.. Esim. Sportmagasinet kävi meitä haastattelemassa ja sponsoroivat meitä uusilla Peer Olofsson mallisilla kisahatuilla.. Hatussa on otettu kaikki ampumahiihdon vaatimukset huomioon, löytyy Röppäs-läppä ja kaikki!
Ensi viikonloppuna olisi tarkoitus kilpailla Kontiolahdella mc-katsastuskisoissa. Ja toivottavasti kahden viikon kuluttua maailman-cupin kisoissa samassa paikassa!
Lumisesta Vuokatista lumisia terveisiä,
Piccolina

lauantai, marraskuu 08, 2003

Taloyhtiön kokoontumisajot ja muuta kivaa

Siirryimme tänään Olokselle majoitukseen. Majoitumme aikas hienoihin bungaloveihin. Täällä kyllä kelpaa oleilla.
Eilen illalla oli taloyhtiön kokoontumisajot Eijan hotellihuoneessa. Sattui nimittäin niin, että melkein koko taloyhtiömme oli majoittuneena samaan hotelliin Levillä. Omasta puolestani ja varmaan muidenkin taloyhtiöläisten puolesta, isot terveiset Sannukalle!!!
Levin leiriviikon aikana oli kaikenlaisia erilaisia tapahtumia normaalin leiriohjelman lisäksi. Keskiviikkona hierojamme Suokku täytti 30 vuotta. Jostain syystä pidimme huolen, että Suokku oli oikeaan aikaan oikeassa paikassa ja Taavitsaisen Martsa pyysi Suokun duettoon kanssaan. Suokku laulaa lurautti, yllätykseksemme, meidän (Eijan, Outin ja minun) uudelleen sanoittaman "Oon kolmekymppinen" biisin. Sanathan menivät näin:
Tässä tulee vanha stara läpi elämän, Mä muistan vielä viime kauden joka iskemän, Jo silloin tiesin olevani hyvä hieroja, tähän kauteen satsaan vieläkin enemmän.
Oon kolmekymppinen. Takana on luja putki rilluvuosien. Mä oon kolmekymppinen, oon kolmekymppinen. En oo enää sinisilmäinen, oon kolmekymppinen.
Mä jukoliste tiedän mitä on se raskas työ. Ja muistan miten valvotti niin joka kisayö. Ei maahan lyönyt ole mua Mika Huitakaan. Nääs harva meistä rautaa on, siis sehän tiedetään. Oon kolmekymppinen...
Torstaina ohjelmassa oli Levihotellin johtajan järjestämä sählypeli ja illallinen. Illallinen oli varsin hieno ja ruokalajeja oli 6 erilaista. Ruoka oli vielä, jopa minusta, todella hyvää.
Nyt sitten olemme täällä Oloksella. Tällä hetkellä täällä ovat Suomen lisäksi myös Saksan miesten, Ruotsin, Viron, Latvian, Puolan ja Ukrainan ampumahiihtomaajoukkueet.
Toivottavasti lumi pysyy maassa ja Kontiolahdellekin saadaan lunta. Eli pakkasia odotellessa,
Maija

sunnuntai, marraskuu 02, 2003

Leirillä Levillä

Levillä siis ollaan ensilumenleirillä. Laskeuduin Golfilla tänne viime torstaina. Lähtiessäni matkaan Vuokatissa satoi vettä. Täällä taas on tullut lunta. Melkein koko ajan kyllä epämiellyttävän paljon liimaa muistuttavaa lunta, mutta lunta kuitenkin.
Täällä on lumetettua latua tällä hetkellä 9 km. Aika onkin pitkän ladun takia mennyt kuin hujahtamalla lenkillä. Huomenna meillä olisi tarjoitus käydä Oloksella tekemässä ampumahiihtoharjoitus. Siellä on lumetettua latua 3 km. Ampumahiihtäjistä sinne ovat löytäneet jo ainakin Ruotsin ja Viron maajoukkueet.
Ollan majoittuneina Levihotellilla. Ruoka on ollut aivan mahtavaa ja hotellihuone on ollut tosi mukava myös. On ainakin yksin mahtunut pörräämään ja venyttelemään huoneessa!!
PikkuMaija