Ramsaun jälkeen ja ennen Lappia

Lumi tuli, lumi suli, puro sanoi puli puli.
Ramsaun leiristä on jo palauteltu ja viime viikko reenattukin ihan jokseenkin kunnolla. Nyt sitten taas vähän palautellaan ennen Lapin lumileirejä. Harjoittelu Ramsaun jälkeen on ollut helppoa, sillä Kontiolahden jäähdytettylatu ja Vuokatin säilötyllä lumella tehty latu ovat palvelleet hyvin lajinomaisissa harjoituksissa. Joten ei ole taaskaan tarvinnut hiihdellä rullilla Ramsaun jälkeen.
Ramsausta tulomatkalla oli kotimaan päässä pientä ongelmaa, kun Joensuun-Liperin lentokentälle oli laskeutunut niin sankka sumu, ettei lennonjohto antanut lupaa koneelle laskeutua. Niinpä sitten laskeuduttiin Kuopioon ja sieltä linja-autolla kotiin.
Nyt sitten vain odotellaan säiden paranemista, eli pikku pakkasta ja lunta taivaalta tai tykistä! Ja toivotaan, että selkä antaa treenailla ja kilpailla! Mutta jos käy niin, ettei selkä anna vielä hiihtää usein kilpaa, niin sitten täytyy vain vielä malttaa ottaa rauhallisesti ja odotella. Pää-asia olisi, että selkä tulisi kuntoon nyt kerralla, eikä vaivaisi enää tulevina kausina.
Innokkaana tässä odottelen, että pääsen taas Lappiin treenailemaan. Vaikka lunta ei olisikaan paljon, on siellä silti mukava treenailla. Vaihtelu virkistää!!!!
Mehis
ps. Pian taas tilannetietoja Lapista!

Ramsaun leiriraportti, osa 1

Ramsaun leirini alkoi automatkalla Vuokatista Liperiin. Sieltä jatkoin lentäen Helsinkiin. Koko seikkailu alkoi sitten Helsinki-Vantaalta maanantain 4.10. noin kello 07. Vähän jännitti kaikki ylikilot, vaikka lentolippuni sisälsikin ylipainoja. Jo pelkkä Atomicin kassi painoi ensimmäisessä kotona tehdyssä punnituksessa 40 kg! Lopulta kassi painoi 35 kg. Lisäpainoa normaaliin teki rullasukset, voiteluvälineet, putki yms... Lopputulos oli, etteivät Finnairin virkailijat edes punninneet aselaatikkoa ja suksipussia!
Müncheniin laskun jälkeen odoteltiin naisten maastohiihto maajoukkueen kanssa suksia jonkin aikaa. Muiden hiihtäjien jo päästessä jatkamaan kohti autonvuokrausta minä jouduin totuttuun tapaan poliisien kanssa tekemisiin. Normaalikaavan mukaan poliisit tarkastivat aseluvan ja aseen numerot sekä passini. Sitten kohti autonvuokrausta, eli yksi kerros alaspäin...
Lukemattomien käytävien päästä vihdoin eteeni avautui autovuokraamot. Tiskillä vähän jännitti, sillä Suomessa oli sanottu, että täytyy olla omalla nimellä varustettu Visa-kortti matkassa. Noh, minulla ei sellaista ole. Onneksi virkailija taisi unohtaa tämänkin vaiheen vuokraustapahtumasta. Hän nimittäin unohti myös yhden aika tosi tärkeän jutun. Nimittäin sellaisen valkoisen pahvilapun jolla pääsee parkkihallista ulos! Oli siinä korvat koetuksella parkkihallin portilla, kun kaikki takana tulevat tööttäilivät... Onneksi oli toinen kaista, niin autot pääsivät ulos ja minä sain auton parkkiin. Eräs kilpailevan autonvuokrausfirman työntekijä ohjasi minut parkkipaikalle, jossa luki: Ei saa parkkeerata. Eikun siis auto sakkopaikalle ja hakemaan pahviläpyskää. Kävellen vähän pidempi matka kuin autolla parkkihallin ovelta vuokraamon tiskille!
Uusi yritys ulospääsyyn parkkihallista. Tällä kertaa helpompaa ja tuloksellisempaa, kun on läpyskäkin. Ja sitten eikun kaasua ja vilkkua kehiin ja Autobahnalle! Joku oli vaan tankannut PikkuPösöön kengurubensaa ja niinpä auto vaan pomppi, kun mittari ylitti 130 km/h. Harmittava takaisku!!!
Autobahnalla oli mukava ajella ja noin kolmisen tunnin kuluttua avautuivat tutut vuorimaisemat näkyviin. Aurinkokin porotti ja lämmintä oli +25 astetta! Mukavalta tuntui ja nauratti! Eikun sitten kamat Kobalhofin hotellihuoneeseen (ystävilliset coutsit (joilta täytyy aina kysyä eka) olivat siirtäneet minut Sannukan huonekamuksi) ja jaloittelemaan. Heti tuntui, että paikalla oli paljon porukkaa, vaikka todellisuudessa tulohetkellä paikalla oli vielä aika vähän porukkaa..
Seuraavana aamuna alkoi sitten itse-asia, eli hiihtäminen jäätiköllä noin 2 500 metrin korkeudella merenpinnasta. PikkuPösö jaksoi juuri ja juuri viedä meitin alahissiasemalle 1 700 metrin korkeuteen. Treenit ylhäällä tuntuivat päivä päivältä paremmilta ja taisipa olla taas se kolmas päivä, kun oli jo normi olo. Aamun treenit olivat, yhtä aamua lukuunottamatta, ylhäällä hiihtoa. Yhtenä aamuna tein alhaalla, noin 1 000 metrissä, kovan rulla-ampumahiihtoharjoituksen. Jatkoa pian... Ja lisää kuvia! Joten palailehan sivuille!
Maija

Ramsaun leiriraportti, osa 2

Leirin pituudeksi tuli yhteensä 10 treenipäivää + matkustuspäivät. Ensimmäinen kokonainen viikko meni joka päivä treenatessa kahdesti. Yhtenä päivänä oli iltapäivällä pelkästään ammuntaa. Loppuviikosta sain jo omankin ampumapaikan, joten oli vähän mukavampi fiilis tehdä reenejä. Alkuviikko menikin liiton paikoilla ampumiseksi. Ryhmässä on muutenkin paljon porukkaa ja kun me ei ryhmättömätkin ammuttin samoilta paikoilta, oli välillä vähän ruuhkaa. Ja ei ollut oikein hieno fiilis ampua muiden paikoilta. Toivottavasti en aiheuttanut kovin monia ärsytyksiä niinä parina päivänä, kun ammuin paikoiltanne!
Vuokarasin myös ampumamaton Sportbürosta. Tosi hyvä käytöntö muuten: Maton vuokraus maksaa 80 €, josta saa takaisin 76 € mikäli maton palauttaa ehjänä! Ikävämpi puoli maton vuokrauksessa on se, että ampumapaikka sijaitsee aika pitkän matkan päässä parkkipaikalta. Lisäksi ampumapaikka on melko jyrkän mäen päällä. Myöskään ampumamaton koko ja paino ei ollut mistään pienimmästä ja keveimmästä päästä. Oli vissiinkin aika huvittavan näköistä, kun raahasin mattoa ampumapaikalle. Eräs ulkomainen ampumahiihto valmentaja repesi aivan täysin kesken lauseensa kävellessään vastaan. Mutta oli siltä matolta kyllä hyvä ampua, eli kannatti raahata!
Ensimmäisen viikon jälkeen ja kaikkien alhaalla asuneiden suomalaisten lähdettyä oli ohjelmassa lepopäivä. Mietin, että mitähän sitä tekisi: Lähtisinkö tutkimusmatkalle Obertilliachiin vai Adidas Outletstoreen? Lyhyempi ajomatka voitti, eli ei kun PikkuPösön nokka kohti Saksan ja Itävallan rajaa. Adidas Outletstore osoittautui oikeaksi pyöräilijän ja urheilijan ihanne kaupaksi. Harmi vain, kun pyöräilykenkiä ei ollut lasten puolella! Ja aikuisten puolella pienin koko oli 6,5. Vähän iso 3,5:een jalkaan!
Ruoka oli muuten aivan mahtavaa Kobalhofissa, jälleen kerran. Kaipaamaani Sacherkakkua oli vain paljon harvemmin tarjolla, kuin edellisellä kerralla. Nyt tämä Sacherkakku nautinto osui lepopäivän lounaalle. Tuli syötyä aika monta palaa... Nam!
Toisen viikon siis reenailin ihan yksikseni. Ja mukavaa oli silti! Ruokailuissa juttuseuraa riitti ja oli muutenkin mukava fiilis. Toisella viikolla alkoi vain olla jo niin paljon porukkaa, että hissiin sai jonottaa vähän kauemmin kuin ensimmäisellä viikolla. Sikäli mikäli ei halunnut mennä aikaisin hiihtämään.
Viimeisinä päivinä aurinko paistoi, mutta öisin oli jo kylmempää. Niinpä ylhäällä lumi oli pakkaslunta mikä vähän verotti luistoa. Jossain vaiheessa latu oli myös vähän jäinen ja jostain syystä yksi mutka oli tavallisuudesta poikkeavan jäinen. Tulin siihen sitten ihan niinkuin ennenkin, en jarrutellut vaan lähdin askeltelemaan. Noh, eihän siinä sitten voinut käydä mitenkään muuten kuin pahasti. Eli kohta sitä tultiin pikkurilli ja takamus edellä jäätikköön. Auts! Ja takana tulijat meinasivat rysähtää päälle. Nyt sitten toivotaan, ettei kaatuminen aiheuttanut mitään takapakkeja selän paranemisessa.
Muuten leiri meni lähes kommeluksitta. Mitä nyt yhtenä iltana vähän pakkailin ja otin jotain auton takakontista. Samalla kun löin takakonttia kiinni auton avaimet tippuivat maahan. Oli sitten jo niin pimeää, että meni vähän aikaa, että löysin avaimet maasta. Löydettyäni avaimet, yritin laittaa avaimista autoa lukkoon. Auto ei sitten suostunutkaan menemään lukkoon! Se kävi lukossa, mutta aukesi heti takaisin. Ja takakontti ei enää auennut eli se tuntui olevan jumissa. Mutta kuitenkin takakontin valo paloi, ihan niinkuin se olisi jäänyt auki. Lopulta käynnistin auton ja silloin vasta show alkoikin! Takakontin valo vilkkui ja jokin varoitusääni ulisi koko ajan kovemmin! Lopulta laitoin auton lukkoon ovesta ja sammutin takakontin valon valokatkaisijasta. Vasta seuraavana aamuna hokasin, mistä tässä kaikessa oli ollut kyse. PikkuPösön takakontin ikkuna-osa oli jotenkin auennut ja tästä johtuivat kaikki ongelmat. En kyl tajua et miten sain ikkunan auki, sillä yritin temppua uudelleen, enkä onnistunut... Mutta loppu hyvin kaikki hyvin!
Jatkoa taas pian! Kotiinkin päästiin, kylläkin mutkien kautta.......
Mehis